Peräsinpinnan lakkaus

Peräsimen kosteus häiriöiden remontointi alkoi jo syksyllä kun irroitin peräsimen veneestä. Raahasin lavan autotalliin ja jätin sinne kuivumaan. Veneen noston yhteudessä kun huomasin, että peräsimestä tihkuu vettä. Siitä riemastuneena painoinkin puukolla reijän peräsimen alareunaan ja sieltä liritteli muutaman litran verran vettä. Johtopäätöksenä tästä arvelin vesilinjan yläpuoleisen lakan kuplimisen johtuvan vesivauriosta.
Pikkuhiljaa raappasin peräsimen puupuhtaaksi vanhoista lasikuiduista ja epämääräisestä täyteaineesta.

Siklillä ja hiomapaperilla aikansa jynssättyäni alkoi pinna olla puhdas vanhoista lakkauksista. Vaikka lakkaus ei ollut täysin tuhoutunut oli siihen jo ilmestynyt aika lailla halkeamia. Ajattelin että pinna on petsattava mahongin värisellä petsillä. Kuitenkin jätin petsauksen väliin ja ensimmäiseksi kerrokseksi puhtaalle puulle imeytin Hempelin Wood impreg kyllästettä.

Peräsinpinna hiottuna puhtaaksi

Le Tonkinois on melko hidasta kuivumaan. Kerrosten välillä pidin noin vuorokauden kuivattelutauon ennen uuden pinnan lakkausta. Välihionta vielä ennen neljättä eli viimeistä kerrosta. Täysin myrkyttömänä ja aika miedosti tuoksuvana lakkana, lakkaus oli mahdollista tehdä ihan sisätiloissa.

Valmiiksi lakattuna

Venettä etsimässä

Tekstit eivät ole mitenkään kronologisessa järjestyksessä. Joitain juttuja olen kirjoittanut jo melko kauan sitten kuten alla olevan kirjoituksen. Mutta julkaistaan teksti nyt.

Aloimme toden teolla etsiä purjevenettä, ehkä lopputalvesta 2014. Kaksi muuta vaihtoehtoa Suvituulen lisäksi olivat Avance 245 ja van de Stadt:n suunnittelema Black soo. Avance oli jo valmiiksi Lahdessa ja kävimme katsomassa sitä Niemen satamassa. Avance tuntui heti todella muoviselta ja ahtaalta meidän viiden hengen perheelle. Kaikin puolin siisti Avance sai siis jäädä. Ehkä meidän molempien ajatuksissa oli sittenkin puinen vene. Hinta ja kokoluokaltaan sopiva ehdokas oli myös Black Soo Tuulispää. Tuulispää oli talvisäilössä Helsingissä ja matkasimme sitä katsomaan. Tilaa kannen alla tuntui olevan Avancea enemmän ja rakenne oli toivomaamme puuta eli vaneria. Tarkemmin venettä tukiessani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että Tuulispää on liian huonossa kunnossa meille. Kolmas vene johon tutustuimme olikin jo Suvituuli. Nettiveneessä kuvat olivat todella kauniit. Hienosti kiiltävä lakattu purjevene kaunotar. Aluksi ajattelin Suvituulen olevan aivan liian iso. Pituutta 9 metriä ja painokin 4000 luokkaa. Muutaman puhelinsoiton jälkeen suuntasimme auton kohti Helsinkiä. HMVK:n talvisäilytysalueella meitä oli vastassa veneen omistaja ja uskomattoman hieno puinen puolitonnari. Homma oli selvä heti ensi tapaamisesta

Avance 245

Black Soo Tuulispää

Ensimmäinen purjehdus Päijänteelle 21.7.-26.7.2017

Perjantaina 21.7.2018 lähdettiin vesille suuntana Päijänne. Vesijärvellä ei tapahtunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Tälle kesälle tyypillinen pilvinen ja sateen sävyttämä keli saatteli meidät matkaan. 

Vääksyä lähestyttäessä mastonkallistus aiheutti pientä jännitystä. Purjeet laskettiin ja masto kallistui aivan kuten olimme Myllysaaressa harjoitelleet. Ensimmäinen jännityksen kohde oli kanavassa oleva kaari silta. Sillan kaaressa on korkeimmalla kohdalla 11 metrin taulu ja hitaasti sen kohdalta lipuen mahduimme pidemmälle kanavaan. Etäisyys kallistetusta mastosta siltaan oli rannalla olevien katsojien mukaan aivan riittävä, yli puoli metriä. 

Olimme ensimmäistä kertaa omalla veneellä sulutuksessa ja virtaus tuntui meistä melko kovalta. Jännityksestä huolimatta selvisimme ilman naarmuja. Hyvä me!
Kanavan rannassa tankkasimme ja tyhjensimme septin. Pojat kävivät leikkimässä ja söimme pitzat.  Taisi siinä kylmä olutkin maistua.

Seuraavaksi otettiin suunta kohti Kariniemen siltaa ja LPS:n tukikohtaa Ykskoivussa.
Päijänteen eteläpäässä oleva Asikkalan selkä näytti meistä todella suurelta, oikeasti eihän se mikään suuri selkä ole. Vääksystä Kariniemen sillalle tuli matkaa noin 7 mailia. Sillalle saavuttuamme ilta oli jo niin pitkällä, että päätimme jäädä laituriin yöksi. Myöhemmin illalla laituriin kiinnittyi toinenkin vene, joka oli matkalla Padasjoelle ja seuraavana aamuna tapahtuvaan Päijännepurjehduksen starttiin. Yö meni hyvin ja me kaikki nukuttiin veneessä todella hyvin. 

Karisalmesta Ykskoivun saareen

Aamupalan jälkeen starttasimme kohti Ykskoivua, ensin tosin oli masto kallistettava, jotta pääsimme sillan alitse. Koska emme olleet käyneet aikaisemmin Ykskoivun saaressa, päätimme ajaa tarkasti merkittyä väylää pitkin.
Ykskoivuun saavuttaessa laituripaikat olivat melko vähissä, kuitenkin saimme paikan kahden isomman veneen välistä ja saimme Suvituulen kiinnitettyä hienosti peräpoijuun ja laituriin. Satamamuodollisuuksien jälkeen kävelimme saaren pohjoispäähän ihailemaan Päijännepurjehduksen veneitä. Illalla saunoimme ja pojat touhusivat kaikkea mahdollista uusien kavereiden kanssa.

Päijännepurjehdusta katsomassa

Ykskoivussa vietetyn päivän jälkeen suuntasimme kohti Kymijokea ja Heinolaa. Matka Heinolaan oli jotain aivan muuta kuin purjehtimista. Kapea joki ja tuntemattomat vedet toivat taas uutta kokemusta miehistölle. Ajoimme lähes koko 21 mailin matkan moottorilla. Vasta Ruotsalaisen Hopeaselällä pääsimme purjehtimaan. Perillä Heinolassa meitä odotti äskettäin uusittu satama hienoine laitureineen.

Heinolan uusittu vierassatama kasinonrannassa

Kotimatka sujui pilvisessä ja kosteassa kelissä.  Tuulta ei ollut juuri lainkaan ja jouduimme ajamaan koneella. Kapeikoissa joki virtasi aika vuolaasti. Myötävirtaan mentäessä virtausta ei juuri huomannut mutta nyt vastavirtaan joutui puskemaan tosissaan. Asikkalan selällä saimme tuulta sen verran, että saatiin purjeet ylös. Pia ja Robbe taisivat ottaa päiväunet välipalan jälkeen, isommat pojat pelasivat korttia pistopunkassa kun purjehdimme kohti Vääksyä. Pyrimme välttämään liian pitkiä yhtäjaksoisia siirtymiä. Robertin on aina välillä päästävä leikkimään maihin, ja onhan se mukava muidenkin mielestä rantautua. Paluumatkalla vietimme viimeisen yön Vääksyn kanavalla.

Myötätuulessa jossain Asikkalanselällä

Välipala maistuu aina

Keskiviikon aikana purjehdimme jo niin tuttua reittiä pitkin Vääksystä kotisatamaan Myllysaareen. Pikku rekemme Päijänteellä ja Ruotsalaisella kieputti lokiin hieman yli sata mailia. Ehkä minun ja Pian mielessä oli jo seuraava seikkailu Puuveneregatan merkeissä.

Myllysaaren laiturissa