Venettä etsimässä

Tekstit eivät ole mitenkään kronologisessa järjestyksessä. Joitain juttuja olen kirjoittanut jo melko kauan sitten kuten alla olevan kirjoituksen. Mutta julkaistaan teksti nyt.

Aloimme toden teolla etsiä purjevenettä, ehkä lopputalvesta 2014. Kaksi muuta vaihtoehtoa Suvituulen lisäksi olivat Avance 245 ja van de Stadt:n suunnittelema Black soo. Avance oli jo valmiiksi Lahdessa ja kävimme katsomassa sitä Niemen satamassa. Avance tuntui heti todella muoviselta ja ahtaalta meidän viiden hengen perheelle. Kaikin puolin siisti Avance sai siis jäädä. Ehkä meidän molempien ajatuksissa oli sittenkin puinen vene. Hinta ja kokoluokaltaan sopiva ehdokas oli myös Black Soo Tuulispää. Tuulispää oli talvisäilössä Helsingissä ja matkasimme sitä katsomaan. Tilaa kannen alla tuntui olevan Avancea enemmän ja rakenne oli toivomaamme puuta eli vaneria. Tarkemmin venettä tukiessani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että Tuulispää on liian huonossa kunnossa meille. Kolmas vene johon tutustuimme olikin jo Suvituuli. Nettiveneessä kuvat olivat todella kauniit. Hienosti kiiltävä lakattu purjevene kaunotar. Aluksi ajattelin Suvituulen olevan aivan liian iso. Pituutta 9 metriä ja painokin 4000 luokkaa. Muutaman puhelinsoiton jälkeen suuntasimme auton kohti Helsinkiä. HMVK:n talvisäilytysalueella meitä oli vastassa veneen omistaja ja uskomattoman hieno puinen puolitonnari. Homma oli selvä heti ensi tapaamisesta

Avance 245

Black Soo Tuulispää

Ensimmäinen purjehdus Päijänteelle 21.7.-26.7.2017

Perjantaina 21.7.2018 lähdettiin vesille suuntana Päijänne. Vesijärvellä ei tapahtunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Tälle kesälle tyypillinen pilvinen ja sateen sävyttämä keli saatteli meidät matkaan. 

Vääksyä lähestyttäessä mastonkallistus aiheutti pientä jännitystä. Purjeet laskettiin ja masto kallistui aivan kuten olimme Myllysaaressa harjoitelleet. Ensimmäinen jännityksen kohde oli kanavassa oleva kaari silta. Sillan kaaressa on korkeimmalla kohdalla 11 metrin taulu ja hitaasti sen kohdalta lipuen mahduimme pidemmälle kanavaan. Etäisyys kallistetusta mastosta siltaan oli rannalla olevien katsojien mukaan aivan riittävä, yli puoli metriä. 

Olimme ensimmäistä kertaa omalla veneellä sulutuksessa ja virtaus tuntui meistä melko kovalta. Jännityksestä huolimatta selvisimme ilman naarmuja. Hyvä me!
Kanavan rannassa tankkasimme ja tyhjensimme septin. Pojat kävivät leikkimässä ja söimme pitzat.  Taisi siinä kylmä olutkin maistua.

Seuraavaksi otettiin suunta kohti Kariniemen siltaa ja LPS:n tukikohtaa Ykskoivussa.
Päijänteen eteläpäässä oleva Asikkalan selkä näytti meistä todella suurelta, oikeasti eihän se mikään suuri selkä ole. Vääksystä Kariniemen sillalle tuli matkaa noin 7 mailia. Sillalle saavuttuamme ilta oli jo niin pitkällä, että päätimme jäädä laituriin yöksi. Myöhemmin illalla laituriin kiinnittyi toinenkin vene, joka oli matkalla Padasjoelle ja seuraavana aamuna tapahtuvaan Päijännepurjehduksen starttiin. Yö meni hyvin ja me kaikki nukuttiin veneessä todella hyvin. 

Karisalmesta Ykskoivun saareen

Aamupalan jälkeen starttasimme kohti Ykskoivua, ensin tosin oli masto kallistettava, jotta pääsimme sillan alitse. Koska emme olleet käyneet aikaisemmin Ykskoivun saaressa, päätimme ajaa tarkasti merkittyä väylää pitkin.
Ykskoivuun saavuttaessa laituripaikat olivat melko vähissä, kuitenkin saimme paikan kahden isomman veneen välistä ja saimme Suvituulen kiinnitettyä hienosti peräpoijuun ja laituriin. Satamamuodollisuuksien jälkeen kävelimme saaren pohjoispäähän ihailemaan Päijännepurjehduksen veneitä. Illalla saunoimme ja pojat touhusivat kaikkea mahdollista uusien kavereiden kanssa.

Päijännepurjehdusta katsomassa

Ykskoivussa vietetyn päivän jälkeen suuntasimme kohti Kymijokea ja Heinolaa. Matka Heinolaan oli jotain aivan muuta kuin purjehtimista. Kapea joki ja tuntemattomat vedet toivat taas uutta kokemusta miehistölle. Ajoimme lähes koko 21 mailin matkan moottorilla. Vasta Ruotsalaisen Hopeaselällä pääsimme purjehtimaan. Perillä Heinolassa meitä odotti äskettäin uusittu satama hienoine laitureineen.

Heinolan uusittu vierassatama kasinonrannassa

Kotimatka sujui pilvisessä ja kosteassa kelissä.  Tuulta ei ollut juuri lainkaan ja jouduimme ajamaan koneella. Kapeikoissa joki virtasi aika vuolaasti. Myötävirtaan mentäessä virtausta ei juuri huomannut mutta nyt vastavirtaan joutui puskemaan tosissaan. Asikkalan selällä saimme tuulta sen verran, että saatiin purjeet ylös. Pia ja Robbe taisivat ottaa päiväunet välipalan jälkeen, isommat pojat pelasivat korttia pistopunkassa kun purjehdimme kohti Vääksyä. Pyrimme välttämään liian pitkiä yhtäjaksoisia siirtymiä. Robertin on aina välillä päästävä leikkimään maihin, ja onhan se mukava muidenkin mielestä rantautua. Paluumatkalla vietimme viimeisen yön Vääksyn kanavalla.

Myötätuulessa jossain Asikkalanselällä

Välipala maistuu aina

Keskiviikon aikana purjehdimme jo niin tuttua reittiä pitkin Vääksystä kotisatamaan Myllysaareen. Pikku rekemme Päijänteellä ja Ruotsalaisella kieputti lokiin hieman yli sata mailia. Ehkä minun ja Pian mielessä oli jo seuraava seikkailu Puuveneregatan merkeissä.

Myllysaaren laiturissa

Historian tutkijana

Jotain pientä tietoa veneen historiasta ja lähinnä alkupään taipaleesta sain J S:ltä Turusta. Hän oli nuorena töissä Vilho Laxell:n puusepänverstaalla.

”Hei ja kiitos viestistä.

Vilho Laxellin puusepänliikkeessä Turussa Kutterintie 3:ssa alettiin tekemään mahonkista purjevenettä muistaakseni 1974. Omistajan poika Pekka Laxell oli Wärtsilän Turun telakalla laivanrakennus insinöörinä ja hän suunnitteli veneen. Pekka Laxell ilmeisesti harrasti purjehtimista koska muistelen siellä olleen samoihin aikoihin kunnostettavana hänen mahonkinen 505- veneensä ja ilmeisesti ensimmäinen näistä suuremmista tuli hänelle itselleen. Pituus muistaakseni jotain 9 metrin luokkaa eli 30 jalkaa. Sivuillasi oli kuva "Laxmarin Suvituuli" joka on varmasti yksi näistä mahonkisoiroista muotin päälle ristiin liimatuista veneistä. Edellisessä kuvassa "Land ohoj!" näkyy kansi, joka tehtiin samalla periaatteella kuin runkokin. Veneitä ei valmistettu kovinkaan monta, varmaankin alle 10 kpl. Joskus muistan kuulleeni 6 tai 7 kpl. Hyvin on vene kestänyt yli 40 vuotta. Runko onkin umpimahonkia noin 5mm paksuista soiroista ristiin liimattu ja kerroksia 4 kpl.

Toivottavasti näistä tiedoista oli jotain hyötyä.

Syysterveisin

J S

 Turku

Hei.

Pikku tarkennus vielä. Vilho Laxellin puusepänliike sijaitsi Kaarningontie 3:ssa. Kutterintiellä oli Finmarin veneveistämö.

Suvituulen edellinen omistaja Jussi osasi kertoa myös hieman historiasta.

Käsittääkseni tuo yksilö on myös rakennettu rungon ja kannen osalta valmiiksi osana tuota 6-7 veneen sarjaa Turussa. Tietojeni mukaan jokainen kimppatilauksen "osakas" rakensi sisustuksen enemmän tai vähemmän itse, mutta riki ja helat tilattiin kimpassa. Kansi on tehty sinun yksilössäsi siten, että laminoitujen kansikaarien päällä on ensin 12mm ponttirima männystä, sen päällä 9mm vaneri ja lopuksi 12mm tiikkirima. En ole varma, onko kansi alkuperäinen. Ostaessani veneen, edellinen omistaja sanoi, että kansi olisi käynyt läpi "remontin" joskus vuonna 1991.

Tuo veneyksilö on tullut uutena Helsinkiin (RTM) sen silloisen kommodorin ostamana. Eräs tuttuni oli kuulemma ihastellut venettä nuorena miehenä RTM:n laiturissa. Vene oli tällöin kerhon hienoin ja suurimpien joukossa.

Olen törmännyt vuosien aikana kahteen muuhun Laxmariniin. Toinen, siniseksi maalattu oli 2000-luvun alussa Helsingin Merisatamassa, mutta myytiin sittemmin jonnekin muualle. Toisen näin vuonna 2002 Hangon Regatassa. Tämä yksilö oli epoksoitu ja maalattu kauttaaltaan valkoiseksi. Näytti ihan lasikuituveneeltä.

RTM Ry:n kommodorina toimi vuosina 1976-78 Pekka Lehtonen. Varmaa tietoa siitä oliko Suvituuli Lehtosen vene ei ole. 1978 Purjehtijan Kalenterissa Suvituulen omistajaksi on merkitty M. Kerttula. RTM:n sihteeri kertoi, ettei 70-luvulta ole enää tallessa veneluetteloita, valitettavasti.

Laxmarinit ovat ilmeisesti jokainen hieman erilainen, Eva L-635 erikoisuutena on ruoriohjaus. Myös NoName L-562:ssa joka oli ilmeisesti P. Laxellin oma vene on ollut rattiohjaus. L-770 Maltin runko on  korotettu ja jatkettu. Näin siihen on saatu lisää korkeutta salonkiin ja peräsin ei roiku peräpeilissä. Peruskonstruktiossa on ollut pinnaohjaus ja peräsin peräpeilissä kiinni.

Pitkällisen selvittelyn jälkeen olen löytänyt seuraavat Laxmarinit. Suurin osa aluksista löytyi vuoden 1978 Purjehtijan Kalenterista.

L-544 Filistiina III omistaja P. Kangasniemi TPS 1975. Myöhemmin nimeltään Fransiina

L-562 NoName, omistaja P. Laxell TPS 1974. Myöhemmin EmmyLou

L-588 Fabiola, omistaja P. Vanharanta TPS 1974

L-635 Eva, alkuperäinen nimi Eva III omistaja J. Stenius ASS 1975

L-744 Suvituuli, alkuperäinen omistaja M. Kerttula RTM 1975

L-770 Maltti, ASS 1976. Vuodesta 1983 Kellukka nimisenä.
L-776 (ei nimeä), omistaja A. Karikoski TPS 1977, tiedot löytyivät Purjehtijan Kalenterista 1985. Kiitos J. Rautapää
L-863 Valkea Kuulas, Laxmarin 30 ver 2 omistaja P. Laxell ASS 1976

L-1388 Tiare, Laxmarin 30 ver 2, omistaja H. Hämäläinen 1978

Tammikuussa 2018 sain vihdoinkin soitettua Pekka Laxellille itselleen. Hän oli ilmeisesti jossain ulkomailla mutta oli kuitenkin innostunut muistelemaan veneitä. Hän kertoi eräästä purjehduskilpailusta Ruotsissa 1970-luvun lopulla, jossa kipparikokouksessa kapteenit siunattiin. Kisassa keli olikin kova. Hän pyysi minua kirjoittamaan hänelle sähköpostia ja laitoinkin kuvia ja muuta informaatiota Suvituulesta. Jännityksellä odotan, jospa hän vastaa viestiini ja saisin lisää tietoa veneiden alkutaipaleesta.