Vesillelasku lähestyy

Lämmin kevät ja aurinkoiset säät ovat saaneet sataman talvisäilytys kentän tyhjenemään. Vielä viimeiset lakkaukset ja maalaukset niin Suvituulikin pääsee veteen!

Kesän alkaessa järvellä tapahtuu kaikenlaista mukavaa!

Opi purjehtimaan!

Henkilön Opi purjehtimaan! (@lahdenpurjehdusseura) jakama julkaisu Touko 24, 2018 kello 11.50 PDT

Lahden PuuveneRegatta 3-5.8.2017

Olemme Jarnon kanssa löytäneet oman yhteisen juttumme, kuinka viettää hääpäivää kahdestaan nauttien! Osallistumme nyt kolmannen kerran tähän tapahtumaan, ja kyllä se tuntuu siltä kuin tämä olisi meidän juttumme. Joka vuosi olemme osallistuneet hivenen enemmän tähän juttuun. Tänä vuonna osallistumme torstaista lähtien siis suuntaamme Ykskoivuun jossa on illallinen koko PuuveneRegattaan osallistujille. Kokkina ja Mestarina on Marko Aalto! Tähän mennessä olemme vain kuulleet herkuista joita Marko on loihtinut.

Valmistelut PuuveneRegattaan ovat alkaneet jo alkuviikosta, suunnitelmana on että torstaina lähtö on noin puolenpäivän aikaan. Tiistai iltana kävimme täydentämässä veden ja tyhjentämässä septitankin. Keskiviikkona käymme ruokakaupassa, sillä vaikka tapahtumassa olemme muutamia ruokia jo etukäteen tilanneet, mutta silti jää vielä hetkiä jossa omat herkut ovat tarpeen.

• Tonnikala pihvejä salaatin kera, 
• Herkkusieni Risotto, 
• Lohikeitto 

Välipalaksi olimme ostaneet croisantteja juustolla, hedelmiä ja jugurttia. Janojuomaksi olimme ostaneet vissyjä ja muutaman oluen.

Pentterin uumenissa syntyy vaikka ja mitä! 

Torstaina lähdimme iltapäivästä, miltei aikataulun mukaisesti, ainoa määräävä tekijä oli Vääksyn kanavan rajoitetut aukioloajat. 

Matkanteko Vääksyyn meni omalla painollaan purjehtien. Kumpikin nautti hiljaisuudesta, siitä ettei koko ajan ollut joku jotain vaatimassa huomiota.

Mukavaa tuulta tuntui olevan jo ihan alku matkasta. Enon saaren pohjoispuolella päästiin oikeaan vauhtii, muutama isompi aalto pärskäytti vettä jopa kannelle ja vähän meidänkin päälle. 

Regatan tuuliennuste lupasi sopivaa tuulta vesisateella.

Ennen Vääksyn kanavaa vauhti oli jo aivan loistavaa. Nautimme molemmat todella paljon. Tosin vesialue ennen kanavaa on jo tuolla vauhdilla aika pieni ja pian jouduimmekin laskemaan purjeet ja kallistamaan maston kanavan sillan lähestyessä meitä.

Länsituulen kuljettamana!

Täyttä vauhtia!

Ykskoivun ohjelmaan kuului mukavaa yhdessäoloa ja maistuvaa ruokaa jonka Marko taikoi grillillä. Sauna oli luonnollisesti kuumana. Illan hämärtyessä raikui melkoinen yhteislaulu grillikatokselta.

Perjantai aamu alkoi pilvisissä merkeissä. Laguunin puolella tuuli vaikutti aivan rauhalliselta mutta saaren itä rannan puolella tuuli puhalsi ennustetta huomattavasti voimakkaammin. Lagunista ulos tultaessa jouduimme tekemään pienen kunniakierroksen kun ensimmäinen lähestyminen Kirkko salmen kapeikkoon meinasi mennä leveäksi. Muut veneet olivat jo päässeet meistä aika kauas edelle. Karisalmen sillan jälkeen pääsimme taas vauhtiin kun käänsimme keulan etelään, kohti Vääksyä. Puuveneregatan henkeen kuuluu, että kaikki veneet saapuvat yhdessä Vääksyn satamaan, niin nytkin muut odottivat meitä sataman pohjoispuolella. Vääksyssä nautitun lounaan jälkeen siirryimme kanavaan jossa ahtauduimme kaikki samaan sulutukseen. Ehkä hieman liian ahdasta.

Suvituuli starttaa Ykskoivusta kohti Vääksyä

Eskaaderi lipuu ulos laguunista.

Purjehdus Vääksystä Lahteen ei tietenkään ole kilpailu, mutta aina kun on kaksi tai useampi purjevene matkalla samaan suuntaan näyttää siitä kisa syntyvän. Aivan ihmeellisesti Hai-vene Pauliina löytää usein parhaat tuulet ja niin nytkin. Tällaisessa pidemmällä legillä mekin pärjätään aika kivasti folkkareille ja hai-veneille. Matkan lähestyessä jo loppua aivan Myllysaaren edustalla saimme Suvituulen parhaaseen vauhtin, loki kääntyi jo 7 solmun paremmalle puolelle! Perjantai ilta kului leppoisasti saunoen ja muiden veneiden miehistöjen kanssa rupatellessa, ehkä muutaman oluen tai terävän ollessa jano juomana. Ilta oli jo kääntynyt yöksi kun pääsimme nukkumaan.

Lauantain ratalähtöihin olimme saaneet miehistöön vahvistusta. Dimi oli lupautunut meille keulagastiksi. Kipparikokouksen jälkeen irrottauduimme laiturista ja siirryimme rata-alueelle. Ennen kuin rata saatiin valmiiksi meillä oli mukavasti aikaa tutustuttaa D keulamiehen tehtäviin ja hieman muutenkin kertoa mikä tässä on meinikinä. Muutamia vendoja ja jiipejä harjoiteltiin ja D pääsi todella nopeasti juoneen mukaan. Kolmella hengellä Suvituuli on jo helppo purjehtia. Käännökset ja kaikki toiminta on jotenkin helpompaa kun on useampi käsi tekemässä.

Radaksi muodostui klassinen makkara rata, joka meidän harmiksi oli aika lyhyt. Kolmen lähdön jälkeen olimme mukavasti kuudentena. Saimme nauttia reippaasta tuulesta ja rankasta vesisateesta. Sateen hellittäessä katosi myös tuuli. Koskaan ei Suvituulen ohjaamossa ole ollut vettä yli nilkkojen, ainakaan meidän aikana.  Tuntui ettei poistoaukot ehdi vetää vettä ulos. Styyrpuurin halssilla purjehdittaessa paaran puolelta puuttuva viemäröinti aiheuttaa lievää tulvimista.

Iltapäivän startit jouduimme ajamaan kahdestaa D:n jouduttua palaamaan kotiin. Tiukassa kisassa toisen lähdön maaliviivan jo ollessa todella lähellä tapahtui jotain kauheaa. Isopurjeen puomi tuuppasi Pian kumoon vasten vinssejä ja hän kaatui kaukalon pohjalle. Säikähdin todella paljon! Moneen kertaan kysyin sattuiko päähän ja keskeytetäänkö? Lattialta kuului pieni ääni joka sanoi "Aja maaliin vaan." Päätin kuitenkin kääntyä satamaan päin.

Ratalähtöjen lopputuloksena tällä kertaa oli hienoja kokemuksia ja katkenneita kylkiluita. Onneksi kummallekaan ei jäänyt purjehdus kammoa tapahtuneesta. Ja nyt kun kevät jo on täydessä vauhdissa odotamme innolla uuden kauden alkua.

Peräsinpinnan lakkaus

Peräsimen kosteus häiriöiden remontointi alkoi jo syksyllä kun irroitin peräsimen veneestä. Raahasin lavan autotalliin ja jätin sinne kuivumaan. Veneen noston yhteudessä kun huomasin, että peräsimestä tihkuu vettä. Siitä riemastuneena painoinkin puukolla reijän peräsimen alareunaan ja sieltä liritteli muutaman litran verran vettä. Johtopäätöksenä tästä arvelin vesilinjan yläpuoleisen lakan kuplimisen johtuvan vesivauriosta.
Pikkuhiljaa raappasin peräsimen puupuhtaaksi vanhoista lasikuiduista ja epämääräisestä täyteaineesta.

Siklillä ja hiomapaperilla aikansa jynssättyäni alkoi pinna olla puhdas vanhoista lakkauksista. Vaikka lakkaus ei ollut täysin tuhoutunut oli siihen jo ilmestynyt aika lailla halkeamia. Ajattelin että pinna on petsattava mahongin värisellä petsillä. Kuitenkin jätin petsauksen väliin ja ensimmäiseksi kerrokseksi puhtaalle puulle imeytin Hempelin Wood impreg kyllästettä.

Peräsinpinna hiottuna puhtaaksi

Le Tonkinois on melko hidasta kuivumaan. Kerrosten välillä pidin noin vuorokauden kuivattelutauon ennen uuden pinnan lakkausta. Välihionta vielä ennen neljättä eli viimeistä kerrosta. Täysin myrkyttömänä ja aika miedosti tuoksuvana lakkana, lakkaus oli mahdollista tehdä ihan sisätiloissa.

Valmiiksi lakattuna

Venettä etsimässä

Tekstit eivät ole mitenkään kronologisessa järjestyksessä. Joitain juttuja olen kirjoittanut jo melko kauan sitten kuten alla olevan kirjoituksen. Mutta julkaistaan teksti nyt.

Aloimme toden teolla etsiä purjevenettä, ehkä lopputalvesta 2014. Kaksi muuta vaihtoehtoa Suvituulen lisäksi olivat Avance 245 ja van de Stadt:n suunnittelema Black soo. Avance oli jo valmiiksi Lahdessa ja kävimme katsomassa sitä Niemen satamassa. Avance tuntui heti todella muoviselta ja ahtaalta meidän viiden hengen perheelle. Kaikin puolin siisti Avance sai siis jäädä. Ehkä meidän molempien ajatuksissa oli sittenkin puinen vene. Hinta ja kokoluokaltaan sopiva ehdokas oli myös Black Soo Tuulispää. Tuulispää oli talvisäilössä Helsingissä ja matkasimme sitä katsomaan. Tilaa kannen alla tuntui olevan Avancea enemmän ja rakenne oli toivomaamme puuta eli vaneria. Tarkemmin venettä tukiessani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että Tuulispää on liian huonossa kunnossa meille. Kolmas vene johon tutustuimme olikin jo Suvituuli. Nettiveneessä kuvat olivat todella kauniit. Hienosti kiiltävä lakattu purjevene kaunotar. Aluksi ajattelin Suvituulen olevan aivan liian iso. Pituutta 9 metriä ja painokin 4000 luokkaa. Muutaman puhelinsoiton jälkeen suuntasimme auton kohti Helsinkiä. HMVK:n talvisäilytysalueella meitä oli vastassa veneen omistaja ja uskomattoman hieno puinen puolitonnari. Homma oli selvä heti ensi tapaamisesta

Avance 245

Black Soo Tuulispää

Ensimmäinen purjehdus Päijänteelle 21.7.-26.7.2017

Perjantaina 21.7.2018 lähdettiin vesille suuntana Päijänne. Vesijärvellä ei tapahtunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Tälle kesälle tyypillinen pilvinen ja sateen sävyttämä keli saatteli meidät matkaan. 

Vääksyä lähestyttäessä mastonkallistus aiheutti pientä jännitystä. Purjeet laskettiin ja masto kallistui aivan kuten olimme Myllysaaressa harjoitelleet. Ensimmäinen jännityksen kohde oli kanavassa oleva kaari silta. Sillan kaaressa on korkeimmalla kohdalla 11 metrin taulu ja hitaasti sen kohdalta lipuen mahduimme pidemmälle kanavaan. Etäisyys kallistetusta mastosta siltaan oli rannalla olevien katsojien mukaan aivan riittävä, yli puoli metriä. 

Olimme ensimmäistä kertaa omalla veneellä sulutuksessa ja virtaus tuntui meistä melko kovalta. Jännityksestä huolimatta selvisimme ilman naarmuja. Hyvä me!
Kanavan rannassa tankkasimme ja tyhjensimme septin. Pojat kävivät leikkimässä ja söimme pitzat.  Taisi siinä kylmä olutkin maistua.

Seuraavaksi otettiin suunta kohti Kariniemen siltaa ja LPS:n tukikohtaa Ykskoivussa.
Päijänteen eteläpäässä oleva Asikkalan selkä näytti meistä todella suurelta, oikeasti eihän se mikään suuri selkä ole. Vääksystä Kariniemen sillalle tuli matkaa noin 7 mailia. Sillalle saavuttuamme ilta oli jo niin pitkällä, että päätimme jäädä laituriin yöksi. Myöhemmin illalla laituriin kiinnittyi toinenkin vene, joka oli matkalla Padasjoelle ja seuraavana aamuna tapahtuvaan Päijännepurjehduksen starttiin. Yö meni hyvin ja me kaikki nukuttiin veneessä todella hyvin. 

Karisalmesta Ykskoivun saareen

Aamupalan jälkeen starttasimme kohti Ykskoivua, ensin tosin oli masto kallistettava, jotta pääsimme sillan alitse. Koska emme olleet käyneet aikaisemmin Ykskoivun saaressa, päätimme ajaa tarkasti merkittyä väylää pitkin.
Ykskoivuun saavuttaessa laituripaikat olivat melko vähissä, kuitenkin saimme paikan kahden isomman veneen välistä ja saimme Suvituulen kiinnitettyä hienosti peräpoijuun ja laituriin. Satamamuodollisuuksien jälkeen kävelimme saaren pohjoispäähän ihailemaan Päijännepurjehduksen veneitä. Illalla saunoimme ja pojat touhusivat kaikkea mahdollista uusien kavereiden kanssa.

Päijännepurjehdusta katsomassa

Ykskoivussa vietetyn päivän jälkeen suuntasimme kohti Kymijokea ja Heinolaa. Matka Heinolaan oli jotain aivan muuta kuin purjehtimista. Kapea joki ja tuntemattomat vedet toivat taas uutta kokemusta miehistölle. Ajoimme lähes koko 21 mailin matkan moottorilla. Vasta Ruotsalaisen Hopeaselällä pääsimme purjehtimaan. Perillä Heinolassa meitä odotti äskettäin uusittu satama hienoine laitureineen.

Heinolan uusittu vierassatama kasinonrannassa

Kotimatka sujui pilvisessä ja kosteassa kelissä.  Tuulta ei ollut juuri lainkaan ja jouduimme ajamaan koneella. Kapeikoissa joki virtasi aika vuolaasti. Myötävirtaan mentäessä virtausta ei juuri huomannut mutta nyt vastavirtaan joutui puskemaan tosissaan. Asikkalan selällä saimme tuulta sen verran, että saatiin purjeet ylös. Pia ja Robbe taisivat ottaa päiväunet välipalan jälkeen, isommat pojat pelasivat korttia pistopunkassa kun purjehdimme kohti Vääksyä. Pyrimme välttämään liian pitkiä yhtäjaksoisia siirtymiä. Robertin on aina välillä päästävä leikkimään maihin, ja onhan se mukava muidenkin mielestä rantautua. Paluumatkalla vietimme viimeisen yön Vääksyn kanavalla.

Myötätuulessa jossain Asikkalanselällä

Välipala maistuu aina

Keskiviikon aikana purjehdimme jo niin tuttua reittiä pitkin Vääksystä kotisatamaan Myllysaareen. Pikku rekemme Päijänteellä ja Ruotsalaisella kieputti lokiin hieman yli sata mailia. Ehkä minun ja Pian mielessä oli jo seuraava seikkailu Puuveneregatan merkeissä.

Myllysaaren laiturissa